Kotiin

Kaikki päättyy aikanaan, kuten myös matka Patagoniaan. Haikein mielin heitimme jäähyvästit sunnuntaina aikaisin, tai ei nyt mitenkään erityisen aikaisin, El Chaltenille. Sebastian vei meidät bussiasemalle ja aloitimme pitkääkin pitkemmän kotimatkan. Ryan otti lennon samalle päivälle joten saatiin matkaseuraa.

Lauantaina pidettiin hostellilla pieni grillaushetki. Ostettiin kokonainen lampaanjalka ja makkaroita joilla juhlistettiin viimeistä iltaa. Lasillinen jos toinenkin fernettiä tuli myös nautittua hyvässä seurassa. Luonnollisesti, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin, illallisen kruunasi neljänneskilo jäätelöä jätskibaarissa. Hyvä ilta. Yön tunneilla sidottiin vielä perhoja Alaskalaisen kaverin kanssa. Mahtava ilta.

Grillihetki

Perhoja

Jäätelöbaarissa

Sunnuntaina bussi lähti puoli kahdeksalta aamulla ja matka lentokentälle El Calafateen sujui ongelmitta. Lentokentällä jouduimme odottelemaan lentoa muutaman tunnin mutta aika kului nopeasti maukkaista empanadasista ja nopeammasta nettiyhteydestä nauttien.

Santi Sebastian and two motherfuckers!

Lento Buenos Airesiin lähti ajallaan ja koneen ikkunasta näin vielä viimesisen kerran Chaltenin massiivin varjot jotka siinsivät taivaanrannassa. Kotimatka oli alkanut.

Viimeisen aamun auringonnousu

Lauri ja Ryan oli hoitaneet meille lentokenttäkuljetukset ja yöpaikan Buenos Airesissa. Vanhat tutut El Cahltenista, Vicu ja Poli, tulivat meitä vastaan ja saimme viettää viimeistä iltaa Argentiinassa Buenos Airesin ulkopuolella Vicun vanhempien viikonloppuasunnolla hyvästä ruoasta nauttien. Välihuomautuksena mainittakoon ettei kämppä todellakaan ollut mitenkään vaatimaton viikonloppumökki. Varmaan10 huonetta, uima-allas ja hehtaarin takapihanurmikko.

Viikonlopputalo Buenos Airesissa

Aamulla hengailtiin lähes trooppisesta lämmöstä nauttien kunnes aika oli siirtyä lentokoneeseen kärsimään tuosta samaisesta lämmöstä. Lentokentällä ensimmäinen mäkkäriateria kahteen kuukauteen maistui mahtavalle. Suuri lentokone nousi ajallaan ja kaksitoistatuntinen lentomatka alkoi.

Lensimme lähes koko Basilian yli ja näimme sademetsää ja ukkospilviä ja taivaanrantaan jatkuvia mutkittelevian jokia. Pitkä lentomatka sujui jotenkin nopeammin kuin menomatkalla ja aamulla laskeuduimme Schipholiin Amsterdamiin, josta muutama tunti myöhemmin matka jatkui Helsinkiin, ja olimme kotona.

Pitkä matka kotia kohti

Joku joki keskellä Brasiliaa

Matka oli kokonaisuudessaan onnistunut. Vaikka sää alkumatkasta oli heikohko ja ylipäätään yleensäkin tavanomaista heikompi saimme silti sopivan paljon aikaiseksi. Laskelmiemme mukaan olimme seitsemän kertaa mäellä seitsemän viikon aikana. Ainakin osasta reissuista palautumiseen meni ihan reilusti aikaa joten välttämätä kauhean paljon enempää ei olisi edes jaksanut kiivetä. Ehkä vähän kuitenkin, mutta keleille ei oikein voi mitään.

Onneksi reissun loppupuolelle saimme ihan oikean ja tuulettoman sääikkunan ja pääsimme vähän kultaiselle graniitille kalliokengät jalassa. Se jotenkin ainakin osaltaan kruunasi reissumme. Tuli vähän tehtyä kaikenlaista kiipeilyä kaikenlaisessa ympäristössä. Jäätä, lunta, kalliota ja kaikkea siltä väliltä.

Tiesin että kyseiset vuoret olisivat haastavia. Sitä ei vaan osannut oikeen käsittää ennen kuin paikanpäällä miten haastavaa tuo kiipeily tuolla on. Tai, ei kiipeily ole sen haastavampaa kuin muuallakaan mutta edes se että saa pienimpiä huippuja kiivettyä vaatii kovaa työtä ja ripauksen onnea. Lähestymiset ovat pitkiä, välillä uskomattoman pitkiä ja usein huonossa kelissä jotta olisi sitten hyvän sään aikaan reitillä.

Kaiken kaikkiaan reissusta jäi hyvä mieli. Tuli opittua paljon uutta ja kerrattua vanhaa alppikiipeilyn saloista. Kiipeily Patagoniassa on haastavaa mutta järjettömän hienoa kun vihdoin pääsee mäelle ja on valinnut sopivan, ei liian helpon eikä liian vaikean, reitin. Tavanomaista alppikiipeilyä aimoannoksella seikkailua boostattuna.