Patagonian dream 2014: Cerro Solo

Viimeisiä päiviä viedään. Keli tällä viikolla on ollut sitä tavanomaista. Jokunen auringonpilkahdus silloin tällöin harmaiden pilvien välissä. Torstai oli poikkeuspäivä ja aurinko pilkisti vähän pidempään. Tuulet tyyntyivät myös puoleksi päiväksi joten oli aika viimeiselle huipulle.

Aika täällä kylillä on mennyt jäätelöä syöden ja aina välillä on käyty koittamassa sporttireittejä läheisillä kallioilla. Jotenkin ne jäätelön tuomat ekstrakalorit pitää polttaa, joten torstaina aamulla päätettiin lähteä kiipeämään mahtavaa Cerro Soloa. Tuosta vuoresta ollaan varmaan puhuttu eniten tämän matkan aikana. Onhan se kaunis vuori ja näkyy hyvin kylille vaikka olisi vähän huonompikin keli.

Aamulla kello oli soimassa kuuden aikaan, syötiin aamupalaa ja lähdettiin kävelemään tarkoituksena olla takaisin kämpillä ennen pimeäntuloa. Lähestyminen vuorelle kulkee laguna Torren kautta. Torre-joki ylitetään tirolilaisittain köyttä pitkin ja kävellään eteenpäin kunnes lähdetään nousemaan irtonaista kivirinnettä ylöspäin. Jossain vaiheessa siirrytään jäätikölle jota pitkin kävellään huipulle. Kaiken kaikkiaan nousua tulee kyliltä tulee vertikaalimetrejä noin 1800 metriä.

Kevyin kantamuksin matka Torre-järvelle taittui puoleentoista tuntiin tavanomaisen parin tunnin sijaan. Joen ylitys meni myös joutuisaan ja siinä yhteydessä syötiin vähän brunssia ja jatkettiin kävelyä. Pian olimmekin jo sorarinteellä matkalla ylöspäin. Sorakiipeily on hienoa. Yksi askel ylös ja samalla huomaat valuneesi kaksi askelta alaspäin. Jotenkuten sinnittelimme kiinteälle kalliolle ja matkanteko helpottui. Aurinko paistoi, ei tuullut ja oli lämmin. Rinne kävi jyrkemmäksi ja välillä joutui kiipeilemään jyrkempiä pätkiä ylöspäin. Ei mitään vaikeaa kuitenkaan.

Nelisen tuntia lähdön jälkeen saavutimme alemmat lumikentät. Tästä voi jatkaa ylöspäin lumella tai sitten kallioharjannetta pitkin. Lauri ja Ryan kävelivät lumella kun minä valitsin kallioharjanteen. Minulla oli jalassa vaan kevyet lähestymistossut ja olin varautunut lumiosuuksiin alumiiniraudoilla joten en halunnut kastella kenkiäni vielä tässä vaiheessa. Kallio oli myös jonkin verran nopeampaa ja odottelin yläosassa poikia puolisen tuntia nauttien auringosta ja lämmöstä.

Oli aika pitää pieni lounastauko, viritimme köyden välillemme ja kapusimme viimeiset lumirinteet ylös suurimpia railoja vältelle. Adidaksen tennarit toimivat yllättävän hyvin lumikiipeilyssä ja huipulla oli pieni hetki aikaa kuivattaa läpimärkiä kenkiä ja sukkia. Näkymä oli sanoinkuvaamaton. Suuri jääkenttä lännessä, Cerro-laakso pohjoisessa,, viedma-järvi jäävuorineen etelässä ja El Chalten idässä. Vaikka hupulla tuulee, tällä kertaa ilma pysyi paikallaan. Nautinnollinen reissun viimeinen huippu.

Laskeutuminen sujui vailla ongelmia. Olimme takaisin Torre-järvellä puoli kuuden aikaan ja lähdimme kymmentä vaille kuusi kävelemään Chaltenia kohti. Olin tuuminut koko päivän pystyisikö tuon loppumatkan taittamaan tunnissa ja jalat tuntuivat vielä kohtalaisen tuoreelta joten päätin koittaa. Olin takaisin kylillä aika tarkkaan seitsemän aikaan. Hyvää kävelyä.

Nopeusennätys Cerro sololle on tällä hetkellä noin kahdeksan tuntia kyliltä kylille. Meillä aikaa meni suurin piirtein 11 tuntia joten ihan hyvää kyytiä pidettiin. Kaiken kaikkiaan todella hieno tapa viettää viimeinen kiipeilypäivä tällä reissulla. Stressitöntä kiipeilyä hienossa kelissä.

Me käytiin juuri ostamassa bussiliput El Calafaten lentokentälle huomisaamuksi. Sebastian lupasi heittää meidät aamulla bussiasemalle ja kotimatka alkaa. Tänään täytyy vielä loppuviimeistellä tavaroiden pakkaukset. Lisäksi ollaan hankittu tuliaisia ja myyty jotain kiipeilykamoja paikallisille kiipeilijöille. Täältä on vaikea saada mitään kiipeilykamaa ja jos saa niin hinnat on todella korkeita. J§oka ilta hostellilla käy paikalliset kyselemässä kaikenlaisen kiipeilyrojun ja vaatteiden perään. Hyvää lisää reissubudjettiin.

Tänään on vielä viimeisen asadon(grillaushetken) aika Aylen Aikessa. Toisaalta on haikeaa jättää nämä upeat maisemat mutta on myös äärettömän mahtavaa lähteä kotimatkalle melkein kahden kuukauden reissun jälkeen.