perjantai 24. tammikuuta 2014

Poincenot yrkkä #2 ja muutama kuva


 Viime viikonlopusta toivuttuamme lähdettiin ottamaan revanssia Poincenotista. Retkestä ei nyt sinällään jäänyt paljoa kerrottavaa jälkipolville mutta kerrotaan nyt se vähäkin.

Päätettiin ottaa nopean iskun tekniikka käyttöön ja keskiviikkona iltapäivällä lähdettiin kävelemään mäelle. Tällä kertaa valittiin lähestymisreitiksi suoraan kylästä lähtevä polku Laguna de los tresille. Kävelyä leiripaikkaan tulee hieman enemmän kuin aikaisemmalle lähestymisele Piedras negrasiin mutta polku on parempikulkuista ja nopeaa.

Leiripaikalla oltiin joskus ennen viittä iltapäivällä. Teltta jäi kylille ja oltiin varauduttu nukkumaan ne muutamat tunnit ennen reitille lähtöä taivasalla. Sää oli kaunis, vuoret nousivat taivaisiin ja taivasalla oli hyvä nukkua.

Herätyskello oli soimassa klo 23. Tällä kertaa tavanomainen aamupalakakku oli päässyt loppumaan kaupasta joten jouduttiin tyytymään kekseihin ja suklaapatukoihin sekä tietysti teehen. Pian olimme jo kävelemässä ylämäkeen. Leiripaikalta reitin juureen on korkeuseroa suurin piirtein 1200 metriä. Välissä pidettiin mehutaukoa Paso Superior-leirissä joka on noin 2/3 korkeuserosta.

Jossain vaiheessa mäkeä alkoi sataa lunta ja sitä sitten pyryttikin ihan kiitettävästi. Odottelimme tunnin reitin alapuolella olevilla rinteillä lumisateen lakkaamista. Tähän mennessä uutta lunta oli tullut noin 30-40 cm. Riittävän kauan odoteltuamme päätimme yhteistuumin lähteä takaisin alas. Reitin juurelle oli kerääntynyt jo jonkin verran muutakin porukkaa jotka jäivät vielä odottelemaan.

Meidän päätökseen lähteä alas, suurin tekijä oli juuri tuo tuore lumi. Poikkikulku jonka reitille päästäkseen joutuu tekemään kulkee jyrkkien lumirinteiden alla ja tuo seikka tuntui liian kuumottavalta. Lisäksi meillä oli kokemusta reitin ylemmiltä koydenpituuksilta jotka ei lumisena oikein houkutelut.

Aloitimme kävelyn alamäkeen ja koko ajan tuli porukkaa vastaan jotka olivat menossa reitille. Keli alkoi tietysti kirkastumaan. Päästös oli tehty ja oltiin kävelemässä jo aika pitkällä alamäessä. Leiriin päästiin joskus seitsemän aikaan ja keli oli jo aika hyvä. Huiput oli vielä pilvessä mutta karvaasti katselimme mustia pisteitä jotka nousivat ensimmäisiä lumirinteitä reitille. 

Kun vihdoin päästiin takaisin, pitkän kävelyn jälkeen, kylille, keli oli mitä parhain. Ei tuulta eikä pilviä. Vähän siinä vaiheessa harmitti ja mietitytti oliko päätös oikea. Nukuttiin melkeen koko päivä ja illalla lähdin Ryanin kanssa kävelemään ja valokuvailemaan läheiselle kukkulalle. Laskevan auringon valo muodosti mahtavia varjoja ja vuoret olivat upean näköiset taivaanrannassa.Paikalliset kaiffarit oli virittäneet highlinen ja oli mukava katsella poikien edesottamuksia nuoralla.

Lauri oli ähtenyt viettämään Johanin ja Steven läksiäisiä. Me syötiin pihvit Ryanin kanssa ja liityttiin läksiäisjuhliin jäätelöbaarissa. 

Peruspäivä vuorlla vaikka kiipeilyä ei tullut juuri tehtyäkään. 2 vertikaalikilometriä kävelyä ylös alas ja linnuntietä varmaan joku 13 suuntaansa. Jos ei muuta niin kävelykunto parani.

Sen verran täytyy vielä lisätä että suurin osa tiimeistä jotka lähtivat kiipeämään poincenotille, kääntyivät jo varsin varhaisessa vaiheessa alas. Olosuhteet olivat lumiset, kiipeily vaikeaa ja liian kuumottavaa.Yks tunnettu tekijämies oli jopa ottanut aikamoiset lennot köyteen kruxikohdasta. Mitään ei onneksi sattunut. Ehkä Valintamme kääntyä aamulla alas oli kuitenkin oikea.


El Chalten ja vuoret


Patagonian tipu


Leipaikalla vuorten syleilyssä. Cerro Chalten suurimpana

Sumuiset vuoret. Poincenot on massiivin Toiseksi korkein huippu juuri kuvan keskikohdasta vasemmalla

"Eiköhän me lähdetä alas"

Paikalliset highlinettää

Vuoret ilta-auringossa

Minä ja maailman kauneimmat vuoret
Poikien läksiäiset jäätelöbaarissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti