Vihdoin päästiin El Chalteniin ja ollaan oltu täällä jo muutama päivä. Perjantaina iltapäivällä päästiin kylille ja löydettiin tiemme Aylen Aike hostelliin. Mahtava paikka. Talon isäntä Sebastian on erikoinen mutta todella mahtava tyyppi. Whats up you mother fu###rs on perus tervehtimistapa täällä ainakin Seban puolesta. Hostellin asiakaskunta koostuu päääosin kiipeilijöistä eripuolilta maailmaa. On muutama Jenkki, jokunen britti, jokunen argentiinalainen sekä muutamia muita tyyppejä muualta päin maailmaa. Todella kodikas paikka elellä.
Nukuttiin yön yli univelkoja pois ja sääennustukset näytti sunnuntaille muutaman tunnin sääikkunaa joten päätettiin heti lähteä mäelle viemään kamoja ja katsomaan miltä mestat näyttää.
Lähestymiset täällä on tunnetusti pitkiä. Päätettiin mennä Piedras negras leiriin josta on parhaat lähestymiset useille reiteille Fiz Royn massiivilla. Ensin autokyyti 15 km Rio Elecrticolle josta alkaa itse lähestyminen. Kymmenisen kilometriä kävelyä ja kilometri korkeuseroa.
Lähestyminen on mukavaa lehtimetsikköä joen vartta mukaillen. Ainoa haittapuoli on puolessa välissä oleva yksityismaa ja siellä oleva Piedras del frailen yksityinen leirintäalue. Paikan omistaja on keksinyt veloittaa läpikulkijoilta 150 pesoa rahaa kävelystä. No, onneksi saatiin informaatiota että maksamiselta pystyy hyvin välttymään kunhan kävelee metsän halki leirin ohi. Mehän käveltiinkin melkeen koko matka mettässä kun ei oikeen tiedetty missä leiri on, eikä maksettu.
Koko ajan tuli porukkaa vastaan jotka olivat tulossa mäeltä alas. Olosuhteet on kuulemma sietämättömät ja joltain oli teltan kaaret katkenneet ja joku toinen oli lähtenyt teltan kanssa lentoon. Aika perus tuuli.
Päästiin leiriin ja lyötin teltta pystyyn. Aurinko alkoi juuri sopivasti paistamaan ja tuulikin tyyntyi hieman. Ei paha. Pastat naamaan ja käytiin unille. Tänne asti kun ollaan päästy ni kyllä jotain täytyy koittaa kiivetäkin.
Pistettiin kello herättämään kahdelta. Kello soi, taivas oli kírkas mutta tuuli tuntui siltä että teltta repeää ihan minä hetkenä hyvänsä. Kello uudelleen soimaan neljältä. Sama tilanne paitsi taivas oli vetänyt pilveen ja saitoi lunta. Päätettiin nukkua.
Seitsämältä kun herättiin keli olikin ihan hyvä joten päätettiin lähteä katsomaan lähestymistä Aguja Guillaumetille, jolla on lähimmät kiipeilyreitit tuosta paikasta katsottuna. Teetä ja kakkua naamaan. Aamupalaksi tosiaan syötiin yks kuivakakku puoliksi. Hyvää energiaa.
Lähestyminen on 600 korkeuseromeriä helppoa lumikävelyä ja kiipeilyä sellaisen solan yli. Nyt oltiin siis länsipuolella harjannetta ja tuuli puhaltaa lännestä joten puhurit oli sellaisia että aina välillä piti ryömiä eteenpäin. Jääkiteet ilmassa sai homman tuntumaan lähinnä hiekkapuhalluskoneen edessä oleskelulta.
Päästiin solaan ja vuoren itäpuolelle. Aurinko paistoi ja yllättäen sielä olikin tyyni. Onneksi otettiin kiipeilykamat mukaan ja suunniteltu reitti näytti niin hoikuttelevalta että päätettiin käyttää tilaisuus hyväksi ja antaa yritys reitille.
Reitiksi oltiin valittu Goqueugnot-Guillot. Sellainen helppo 250 metrinen jääränni. 45 minuuttia myöhemmin oltiinkin nakutettu reitti ylös ja tuumittiin huippuharjanteen tuulitilannetta. Tie huipulle sisältää pari köydenpituutta kalliokiipeilyä ja lopullisen huippuharjanteen. Oli mun vuoro yrittää. Lähdin innokkaana yrittämään ensimmäistä helpohkoa kalliopätkää. Heti kun laittoi naaman harjanteen yli into laski aika nopeasti. Sama kun laittaisi naaman ulos sataa liikkuvasta autosta. Järjetön tuuli. Ei mitään asiaa. Eiköhän tää oo meiän huippu tällä kertaa todettiin yhteen ääneen ja laskeuduttiin alas.
Neljän tunnin sääikkuna kuitenkin hyvin käytetty vaikka itse huippu jäi saavuttamatta. Jälkeenpäin kyllä miettii että oliko se tuuli nyt kuitenkaan niin kova.
Kun päästiin teltalle alkoi sataa ja tuuli yltyi aivan järjettömäksi, siis vielä järjettömämmäksi mitä se oli ollut. Lähdettiin kävelemään takasin kylille, saatiin autokyyti loppumatkalle liftattua ja kuudelta oltiin hotellilla. Pari hienoa päivää vuorilla.
Voi olla ihan tyytyväinen edes tuohon kiipeilyyn mitä saatiin pienessä sääikkunassa tehtyy. Parempi näin verrattuna siihen että kaikki muut olivat kylillä boulderoimassa ja valittelemassa huonoa keliä.
Sää on yleisesti ottaen ollut Super huonoa, ainakin verrattuna aikaisempiin pariin vuoteen. Tää on vissiin sitä normaalia Patagoniakeliä. Kukaan ei ole oikeen saanut kiivettyä mitään. Muutama hassu nousu silloin tällöin. Hostellilla on muutama ihan nimekäs Brittikaveri jotka on olleet täällä Joulukuun alusta ja saaneet kiivettyä kaksi reittiä. Toivottavasti kelit paranee. Tai ainakin täytyy käyttää ne pienet sääikkunat hyväksi mitä annetaan.
Tänään on lepopäivä ja aika menee tavaroiden uudelleen järjestelyssä ja sääennustuksia tarkkaillessa. Nyt näyttää siltä että loppuviikolle olisi tulossa yksi potentiaalinen päivä joten silloin täytyy olla mestoilla.
Nettiyhteys ainakin täällä hotellilla on niin huono että kuvien lähettämisestä ei tule mitään joten teksteillä mennään ainakin toistaiseksi. Kylillä on paljon nettikahviloita joten täytyy koittaa sitä kautta joku päivä.
Team Patagonia kiittää ja kuittaa tältä erää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti